OHJELMISTOT

Pesutyökalu

Ohjelmistotiimimme kehittämä, nettiselainpohjainen pesutyökalu mahdollistaa kaikkien auton pesun hallintaan liittyvien toimintojen operoimisen kätevästi, vaikkapa omalta kesämökin laiturilta käsin.

Pesutyökalun kautta kauppias pystyy esimerkiksi muuttamaan automaattiin asetettujen pesujen hintoja, voimassaoloaikoja tai luomaan verkkokauppaan alennuspaketteja sekä hallitsemaan automaatin toimintoja, kuten ajastamaan kohteen aukioloaikoja ja määrittämään vaikkapa yö- pesujen hinnat ja aukioloajat. Jos asiakas on vaikkapa hukannut kuitin ostoksesta, kauppias pystyy lähettämään kuitin asiakkaalle napin painalluksena. Myös mahdollista kassaa voi operoida pesutyökalun kautta ja esimerkiksi tulostaa viivakoodilippuja tai vaikkapa tulostuksen sijaan lähettää viivakoodilipun asiakkaalle tekstiviestillä.

Pesutyökaluun on mahdollista luoda rajatut käyttöoikeudet kauppiaan henkilökunnan käyttöön, jolloin henkilökunta operoi vain kassatoimintoja.

Pesutyökalun kautta kauppias pystyy luomaan asiakkailleen alennuskoodeja, joilla kauppiaan asiakkaat pystyvät ostamaan verkkokaupan kautta pesuja alehintaan.

Pesutyökalussa on myös kattavat myyntiraportit, automaatin tilatiedot, viivakoodien mitätöinti ja uudelleenlähetys- toiminto sekä historiaa niin myydyistä pesuista kuin pesutyökaluun tehdyistä muutoksista.

Kaikkien yllälueteltujen lisäksi älkäämme unohtako yritysasiakkuutta, jota operoidaan kätevästi pesutyökalun kautta.

Kaikkiin auton pesujen maksuun tarkoitettavien maksuautomaattien mukana kauppiaalle toimitetaan veloituksetta pesutyökalu sekä henkilökohtaiset tunnukset ja työkalun käyttökoulutus.

Tankkaustyökalu

Nimensä mukaisesti tankkaustyökalulla operoidaan kaikkea, mikä liittyy polttoaineen myyntiin, oli kyseessä sitten huoltoasema, huoltoaseman kylmäasema, veneasema tai kaasu- ja biopolttoaineiden jakeluasema.

Tankkaustyökalu toimii, kuten kaikki muutkin työkalumme, nettiselainpohjaisena eli kauppias voi operoida automaatin toimintoja vaikkapa kalastellessaan kesäiltana keskellä järveä, kunhan nettiyhteys on saatavilla.

Työkalu tuo kauppiaan tietoon todella paljon erilaista dataa aina jakelumittareiden toiminnasta pistoolien nostoon ja automaatin virhekoodeista polttoainesäiliön pinta-tasotietoihin. Ajastetun hinnanmuutoksen avulla kauppias reagoi nopeasti vaikkapa vieressä olevan kilpailijan hintoihin tai kauppias voi ajastaa hinnanmuutoksen tapahtuvaksi juuri sillä hetkellä, kun haluaa. Kattavan myyntijakaumaraportoinnin avulla kauppias näkee laaduittain, mitä laatua myydään tai on myyty eniten, milloin ja melkeinpä miksi.

Tankkaustyökalussa on myös yrityspuoli, jolla operoidaan kaikkea yritysasiakkuuteen liittyvää toimintaa.

Polttoaineen myyntiin tarkoitetut GAS  318- automaatin mukana kauppiaalle toimitetaan veloituksetta tankkaustyökalu, henkilökohtaiset tunnukset sekä työkalun käyttökoulutus.

Parkkityökalu

Parkkityökalun avulla hallinnoit pysäköinnin maksuun tarkoitettuja automaatteja kätevästi tämän nettiselainpohjaisen työkalun avulla.

Asiakkaiden hukkuneet kuitit tai mahdollinen epäselvä tilanne pysäköintimaksussa selviää parkkityökalun avulla.

Parkkityökalun myyntiraporteista kauppias voi tarkastella myyntien määriä, vaikka aikavälikohtaisesti ja automaatin historiasta selviää mahdollisen häiriötilan aiheuttaja.

Kaikkiin pysäköinti-, lipunmyynti- tai ravintola-annosten myyntiin tarkoitetun automaatin kanssa toimitetaan veloituksetta parkkityökalu (nimetään myyntialakohtaisesti), henkilökohtaiset tunnukset ja veloitukseton käyttökoulutus.

Sähköauton latausmaksun työkalu

Parkkityökalun avulla hallinnoit sähköautojen latauksen maksuun tarkoitettuja automaatteja ja latauspisteitä kätevästi nettiselaimessa.

Työkalun kautta latauskentän omistaja pystyy esimerkiksi määrittelemään hintoja aikaperusteisesti (€/min) tai/ja energiaperusteisesti (€/kWh) sekä muuttamaan automaattiin asetettuja hintoja. Työkalua käyttäen pystytään myös hallitsemaan automaatin toimintoja, kuten aloittamaan tai lopettamaan latauksia etänä sekä opastamaan tarvittaessa asiakkaita analysoimalla latauslaitteiden tilatietoja. Jos asiakas on vaikkapa hukannut kuitin ostoksesta, asiakaspalvelija pystyy lähettämään kuitin asiakkaalle napin painalluksena.

Parkkityökalun myyntiraporteista omistaja voi tarkastella myyntien määriä, vaikka aikavälikohtaisesti ja automaatin historiasta selviää mahdollisen häiriötilan aiheuttaja.

Sähköautojen latauksen myyntiin tarkoitetun automaatin kanssa toimitetaan parkkityökalu, joka sisältyy maksuautomaatin palvelusopimuksen hintaan.

Ohjelmistosuunnittelu

Suunnittelemme ja tuotamme ohjelmistoja maksujärjestelmiin sekä miehittämättömiin maksuautomaattiratkaisuihin.

OTA YHTEYTTÄ

Voit jättää yhteydenottopyynnön alla olevasta yhteydenotto- laatikosta, jolloin viestisi ohjautuu jollekkin henkilökunnastamme ja palaamme sinulle asiaan mahdollisimman pian. Vaihtoehtoisesti voit laittaa suoraan viestiä Antonille tai Mirjalle. Jos et saa heitä kiinni, he palaavat asiaan heti kun mahdollista.